MENU CLOSE

EN INRE ÖNSKAN

Det sista kapitlet. Snälla, låt klockorna ringa så högt att jag vaknar upp från denna mardröm eller att du vaknar upp! Trots att mina minnesbilder vacklar från när vi gick ut med din kista så minns jag ändå hur klockorna slog för dig och hur jag innerligt önskade att något skulle hända. Ett mirakel, det hela var på låtsas, du skulle hoppa fram bakom trädet – men inget hände, du hoppade aldrig fram, du låg stilla i kistan. Det enda som kändes verkligt den dagen var mina tårar som rann ned längs mina kinder.

 

The final chapter. Please, let the bells ring so loud that I wake up from this nightmare, or that you wake up! Even though my memories from when we went out with your coffin falter, I still remember how the bells rang for you and how I sincerely wished something would happen. A miracle, it was all just pretend, you would jump out from behind the tree – but nothing happened, you never jumped out from behind the tree, you lay still in the coffin. The only thing that felt real that day was my tears running down my cheeks.

 

Viimeinen kappale. Ole kiltti, anna kellojen soida niin lujaa, että herään tästä painajaisesta tai että sinä heräät! Vaikka muistikuvani häilyvät siitä hetkestä, kun kävelimme ulos arkkusi kanssa, niin muistan, kuinka kellot soittivat sinulle ja kuinka sisimmässäni toivoin, että jotain tapahtuisi. Jokin ihme, että kaikki osoittautuisi olevan vain leikisti ja sinä hyppäisit esiin puun takaa – mutta mitään ei tapahtunut, et hypännyt koskaan esiin vaan makasit hiljaa arkussa. Ainoa mikä tuntui todelliselta sinä päivänä, olivat kyyneleet, jotka valuivat alas pitkin poskiani.